Su 18.11. 17:11
Nimipäivä: Tenho ja Jousia

Etusivu
Harrastukset
Ajankohtaista
Lemmikit
Viihde
Pelit
Tunnilla
Pelit
Tunnilla
Keskipohjanmaa

AjankohtaistaKilpailuMini GepardiKp24

Friikkisirkus

Sirkuksen villi aikakausi: friikkisirkus

Joitakin vuosia sitten ihmiset kritisoivat sellaisia ihmisiä, joilla oli tatuointeja tai lävistyksiä, mutta nykyään tavallistenkin asvaltintallaajien käsivarressa saattaa olla lohikäärme ja kulmassa kimaltelee tappikoru. Ennen ihmiset luulivat, että tatuoitu ihminen kuuluu johonkin rikolliseen jengiin, käyttää huumeita tai muuten vain on 'poikkeava' muista 'normaaleista' ihmisistä (puhumme omista kokemuksistamme) Muutamia vuosia sitten lävistysten ja tatuointien ihannointi vietiin Suomessakin uudelle asteelle, nimittäin sirkukseen.
Sana sirkus ei tosiaankaan aina tarkoita iloisia klovneja jonglööraamassa tai muita tavallisia sirkusjuttuja – trapetsitaiteilijoita, eläintenkesyttäjiä sun muita. Se voi nimittäin tarkoittaa myös friikkisirkusta. Ajattelimme perehtyä tähän friikkisirkuksien mielenkiintoiseen ja jännittävään maailmaan suomalaisen Circus Mundus Absurduksen kautta ja avustuksella.
Kyselimme sähköpostin kautta yhdeltä Circus Mundus Absurduksen jäseneltä, Lassi Lindqvistiltä, mistä sirkus tulee ja mihin on menossa.
Friikkisirkus tuntuu
Lassi on kotoisin Kotkasta ja lähti lukion jälkeen Tampereen yliopistoon opiskelemaan teatterin ja draaman tutkimusta. Jo varhaisessa vaiheessa hän kiinnostui tatuoinneista ja lävistyksistä sekä niihin liittyvästä kulttuurista.
Opiskeluaikana Lassi teki paljon perinteisiä teatteri- ja televisioproduktioita, ja samaan aikaan hän aloitteli tatuointien ja lävistysten ottamista. Ensimmäisen tatuointinsa hän otti 18-vuotiaana.
Tampereella hän sattui törmäämään Mundus Absurduksen jäseniin (hän oli tässä vaiheessa ollut jo kolme vuotta lävistysoppilaana). Sirkus oli silloin juuri perustettu ja ryhmään etsittiin lävistyksistä tietävää ihmistä, joten Lassi oli juuri sopiva jäsen.
– Huomasin melko nopeasti, että perinteiset esiintymiskanavat eivät ole minun juttuni vaan tämä friikkisirkus-toiminta on minulle paljon sopivampaa, Lassi kertoo.
Circus Mundus Absurdus on virallisesti toiminut vuodesta 1999 ja siihen kuuluu viisi henkilöä, jotka ovat Visa Knuuttila, Jussi Ranta, Antti Kervinen, Jesse Karhu ja Lassi.
Sirkuksen ohjelmat koostuvat useimmiten juonellisista muotoon punotuista 'ohjelmanumeroista', jotka harvoin jättävät ketään kylmäksi. Ryhmän nettisivuilta käy ilmi, että repertuaariin kuuluu lasimurskassa kävely ja makaaminen, piikkimatot, tulennielentä ja -puhallus (muun muassa toisen sirkustaiteilijan selkään) sekä palavilla soihduilla ynnä muilla objekteilla leikkiminen eri muodoissaan, lävistykset neuloin ja koukuin, vesimelonin halkaisu miekalla vatsan päällä, kulmahiomakoneiden kipinäsuihkussa kylpeminen, painavien esineiden riiputtaminen lävistyksistä, roihuava hyppynaru ynnä muuta. Unohtamatta tietenkään taidokasta jonglöörausta ja tulitaiteilua.
Kaikki toteutetaan tietenkin hurtilla huumorilla maustettuina, roolihahmojen välisen draaman puitteissa, lavalla temmeltävien sarvipäiden, klovnien ynnä muiden vaihdellessa surkuhupaisista sekopäisiin ja pirullisista pahankurisiin. Absurdi huumori ja omituinen estetiikka sopivat rajuja temppuja tasapainottamaan kuin rautanaula nenäonteloon, ryhmä kuvailee itseään.
'Keskeistä on myös pyrkimys kokonaisvaltaisuuteen: Circus Mundus Absurdus haluaa yhtä lailla näkyä, kuulua ja tuntua', todetaan kotisivujen esittelyssä.
Festareilla tavataan
Mundus Absurdus on tehnyt keikkoja lähestulkoon kaikenlaisissa tilaisuuksissa häistä festareihin. Ensi kesänäkin heidät nähdään kaikilla kesän isoilla festareilla.
– Menestystä on hieman hankala arvioida, koska se on kuitenkin vain tulkintakysymys, Lassi miettii.
Munduksen menestyksestä voinee sanoa, että he ovat eniten Suomessa valtamedioissa näkynyt ja pisimpään ja laajimmin keikkaillut tämän tyyppinen ryhmä.
Fanipohjaa on myös ulkomailla ja ryhmä on käynyt keikkailemassa muun muassa Englannissa, Japanissa, Ruotsissa ja Venäjällä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että mielenkiinto vain kasvaa ympäri maailmaa, Lassi arvioi.
Ryhmä hakee esityksiin pohjaa uuden sirkuksen juonellisista esityksistä ja muuten he ovatkin aika totaalisen poikkeava ryhmä perinteiseen sirkukseen verrattuna.
Munduksen temput ovat niin sanotun'sideshow'-perinteen mukaisia. Sideshow on yleisnimitys 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun amerikkalaisille ja eurooppalaisille 'sensaatioshow'lle', jossa esiteltiin kummallisuuksia ja omituisia temppuja yleisölle sirkuksen laitamilla tai markkinapaikoille pystytetyissä teltoissa (tästä nimi sideshow). Perinne on yhtä vanha kuin perinteinen sirkusperinne, mutta temput ovat hyvin erilaisia kuten miekannielentä, tulennielentä ja naulamatolla makoilu.
Älä yritä kotona
Munduksen temput ovat vaarallisia eivätkä Lassi ja muut jäsenet suosittele ketään yrittämään niitä kotona. Kaikkein vaarallisimpia temppuja ovat tulen kanssa tehdyt temput, jolloin ammattitaidon ja tekniikan on oltava hyvin hallussa taikka voi tapahtua hengenvaarallisia vaaratilanteita.
– Harjoittelemme aika harvoin. Yleensä esitykset hioutuvat keikkaillessa, Lassi sanoo.
Uutta esitystä tehdessä he harjoittelevat muutaman kerran kuukaudessa pidempiä harjoituksia.
Lassi voi muiden onneksi sanoa, ettei sirkuksen keikkojen yhteydessä ole ikinä tapahtunut mitään isompia haavereita ja tästä pojat saavat kiittää hyvää ammattitaitoa ja sitä, että he pitävät aina tarkkaa huolta turvallisuudesta.
 
Lähteet: internet, omat päät ja Lassi Lindqvist. Lisätietoa: www.mundusabsurdus.com

Jasmin Ojala ja Tiina Hollanti
KOKKOLA


Harrastukset
Parkout
Kilpatanssi
Friikkisirkus
Sarjakuvat
Sarjakuvat 2
Skeittaus
Virkkaa perhonen
Magna sarjakuvat
Elisa elää eläimille
Liikunta pitää mielen virkeänä
Hevoshullun tie vei alan oppiin
Pöytäkiekko jaksaa koukuttaa
Louekalliolla lautaillaan






Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Toimitus:
Puh. (06) 8272 000 (keskus)
Fax. (06) 8220 208
Sähköposti: toimitus@kpk.fi


Kosila Digimedia